M:Philips SBC SC477 itkuhälytin vielä pukinkonttiin kun toimit nopeasti

USA:n fissioivat ydinjätteet.

Kun puhutaan suunnilleen 10m3 kokoisen perusreaktorin toimintaedellytyksestä, niin peruskeitoksen voisi kiteyttää vaikka näin. Otetaan yli 10 000L saavi. Täytetään se arkisella vedellä ja viskataan sinne

80L fissiointiainetta ja kohta saavutetaan matemaattinen fissiostarttitaso. Tosiaan ei siinä periaatteessa kummempia "supersymmetrointiharhoja" tarvita. Tilanne muodostuu jo selvästi ennen kun systeemin Pu-239, tai U-235 pitoisuus ylittää keskimäärin 0,65%, n. 0,5% jo fissioi kriittisyyslaskuissa. Päivän selvää, että ongelma on jo ilmeinen mm. loppusijoitusjätteiden kohdalla. Esimerkiksi Japanissa jo tuollaiset muutamat kymmenet litrat ylitäytettyjä perusuraanieriä uraaninkäsittelylaitoksissa ovat spontaanisti "fissioräjähdelleet" tuhoisasti työläispolojen silmille ilman neutronihidaste-grafiitteja tai -vesiä! Pelkkä uraaniaineiden kuljetusletkujen täyttyminen on käynnistänyt erittäin vähän puhutun fissiopommireaktion useiden kuollessa säteilyshokista. Kyse on perussiviiliydinfaktasta. Reaktio muodostuu tyystin ilman mitään hidasteita. Eli U-235 fissioi huonostikin osuvina "puolisuhteella" tällöin myös plutoniumin tapaan.

Otan tähän erään mielenkiintoisen perussysteemin. Uraanikaivoslietteet ovat siitä karmeita, että niissä U-235 pitoisuus on jo luontaisesti reilusti yli perusreaktoritilakriittisen, 0,7%! Nyt on niin, että Areva uraanikaivoksissaan rikkihapottaa suuria kallioaloja, syntyy perustavia vaaroja. Toki ultramyrkkynä ja säteilytappajana, mutta, mutta? Kun 20m paksuista uraanipölyisistä happovuorista alkaa valumaan voimakkaasti uraanipitoista vesilietettä se alkaa kasautua ilkeämielisyyksiin. Erkko Espoosta menee tarkastamaan takapihansa lietekaivonsa, jonne on lirahtanut Arevalaista. Hänen ihmetellessä nurmikkonsa kulottumista ja ajatuksissaan nostaa kaivon kantta, kokien kauheita! Kaivon liete on rikastanut U-235 ylikriittiseen tilaan ja fissioi kuten reaktorissa!

T.K. No:6 -06. Siellä tulee synkkää selvitystä mm. siihen miksi USA, Englanti ja Ranska tässä vuodenvaihteessa joukolla raportoivat, ettei mitään toimivaa ydinjätteen loppusijoitussysteemiä ole koko maailmassa! Asian teki entistä hämmentäväksi, että yhä Posiva harkitusti raportin jälkeen väittää, että loppuonkalointi onnistuu ainoastaan Suomessa? No totuus on kyllä se, että perusfysiikan ulkopuolelle ei edes Suomi pääse! Jo 50-luvulta asti USA on loppusijoitellut ydinjätteitään kymmeniin paikkoihin luottaen ydininsinöörien ennakkolaskelmiin. Nyt mittauksissa todettu, että jo peräti

77 loppusijoitusvarastoa ovat Oklon tyyliin alkaneet fissioimaan!

Kyseessä on selkeä ydinjätteen perusominaisuus jossa kertomallani tavalla U-238 fissioimaton massa vastaanottaa neutronin ja muuttuu Pu-239 ja fissioi sekä nopeilla, että hitailla neutroneilla! Aineessa muodostuu kuten mm. Posivajohtajat tähdensi raportissani m y ö s uutta U-235 fissioatomia massoittain. Nyt siis USA on puhaltanut koko ydinjäteen ajattelynäkemyksensä uusiksi ja paniikki on päällä. Kuvaavaa tässä on se, että Suomessa asiasta ei yksinkertaisesti saa missään puhua. USA on nyt alkanut massiivisin kustannuksin kaivelemaan ydinjätteiden ympärille väliaikaista hätäapuratkaisua jäteonkalointien ympärille. Maassa on käytetty mm. neutronisieppauslevyjä ja muuta ratkaisua. Systeemillä ei siis mitään sinällään r a t k a i s t a , ostetaan vaan vähän elinaikaa. Siksi nyt suunnitellaan mm. UREX-jälleenkäsittelyohjelmia jätteen väkisinneutralointitoivossa. Ja näihin katastrofitunnelmiin on perustettu mm. GNEP hallituksen rahoittama hätäapuhanke. Koko USA:n ydinjätesysteemin mm. vakuutusvastuu siirrettiin ydinyhtiöiden vastattavaksi vuodenvaihteessa jne.!

--------------- Uraanikaivosten CO2 tarpeet 2.

Ydintehtailussamme on systemaattisesti tietoisesti unohdettu uraanikaivosten keskeisin energiankulutuskalusto. Voimme hahmotella tulevien uraanikaivostemme dieselkoneistojensa kulutustarpeiden mukaan. Tämä onnistuu T.M 10 -07 mainitun Venäjän 8km2 kokoisen Apatiittin kaivosten vihjeiden pohjalta. Siellä on 25kpl Dumpperit ottoteholtaan n.70MW, lisättynä Keivitsasta tutulla 20MW murskainkalustolla. Puhutaan karkeasti 100MW CO2 tuottokiintiöstä maahamme. Tällä siirretään 22miljardin kg kivimurskaa Venäjällä. Siellä kaivuu keskittyy peitteettömään 500m syvään ja suoraan malmiossa olevaan louhintaan. Suomessa uraania tavoitellaan paksujen maakerrosten, vesistöjen, hiekkaharjujen, savikkojen, sedimenttien ja metsäpeitteiden alta. Mukaan tulee Apatiitista pääkivikertymän vain kolmannes. Suomesta näinollen saanti on tuskin 10% varsinaisen malmin osalta. Ja siitä puolestaan maassamme nostetaan keskimäärin 0,1% uraanin perusmalmit.

Yksinkertaistettuna, mainittu 100MW laitteisto kykenisi Apatiitin esimerkin mukaan tuottamaan 2,2miljardin kilon vuosiuraanimalmit. Millaista määrää ydinenergiaa puolestaan tällä saannolla tuotettaisiin? 1000MW ydinvoimala muodostaa jo malmeina 14,2miljardin uraaninraakkukivet suomalaisittain. Ulkomailla uraanit vaihdetaan tyypillisesti joka vuosi, eikä vanhaa uraania pidetä reaktorissa suomalaistyyliin 3-4 vuotta peräkkäin vaarallisessa plutoniumpoltossa eli IAEA normilla tarve yli kolminkertaistuu. Ulkomaalaristandardina jätettä kertyy silloin jo 14.2miljardia* 3=

42,6miljardia kg/ 2,2miljardia kg= 20. Tällä jaetaan 1000MW/v pyöritettävyys/ 20= 50MW. Järeästi jo näin energianegatiivinen tuotos kaivosta kohden.

Malmin irtiräjäyttämiseen kuluu puolestaan tonnia kohden 0,4kg fossiilijalostettua dynamiittia. Uraanimalmia hapotetaan fossiilienergiaa vievällä suunnattomilla rikkihappomassoilla lietteeksi. Kaivoksissa on tietysti päälle kaivinkoneet, porauskalustot, kuorma-autot, massiiviset tankkiautokalustot, huoltoautot, höyrykulutukset, poiskuljetuskalustot malmitonnistoille ja rakennusten energiatarpeet kaikkineen päälle jne. . Pelkkään uraanin jatkojalostamoon Majak II laitokseen uppoaa niinikään tauottomasti mm 3000MW+varakoneet 3000MW energianlisätarpeet. Ketjun energianegatiivisuus laskee suhdelukuun 5kWh kaivoksiin ja tuskin 1kWh ulos. Mutta meitä kiinnostaa tässä systeemissä miten käytännössä miltei k a i k k i uraanikaivosenergiat muodostetaan fossiilidieselpohjalta suorana energianegatiivisena CO2 tuottona niineen taivaalle. KTM:ssä suunnitellaan jo nyt annettavan esteittä luvat 1 200< tällaista uraanikaivosta varten maahamme.

Kaivulla pyöritetään siis reippaasti yli 100 000MW 8km2* 1 200kpl= 10 000km2 uraanikaivosraiskiomassaa dieselarmeijapäästökiintiöillä, joilla tuotetaan mitä lie 20 000MW ydinvoimaa! Tilanne on jotain uskomattoman ja hämmentävän rajoilta. Joka tapauksessa kyse on aseuraanijärjestelmä joka ei energianegatiivisena i k i n ä kykene tuottamaan edes itse tarvitsemaansa energiaa millään tasoilla. Syytää hiilidioksidia maailmamme ilmakehään kuin taannoinen esimerkkinsä DDR:n Wismuntin paljon meitä järeämpi uraanikaivosyksikkö. Kaivaa Suomen maailman kartalta 20m syväksi ikimyrkyttäviksi radon/toriummaksamyrkky/ uraanitoksiinijätelietekaatopaikaksi ja tuhoaa elinkelvottomaksi maamme

10-20 kertaistuvin radontuotoin. Triplaantuviin syöpäkuolemin ja säteilypölyliejuihinsa kaikista vesistötyypeistä maan kautta ilmaan. Tämä KTM/Arevan ydinasetuotantohanke edustaa jotain sellaista, ettei maamme m i k ä ä n tiedotuskanava uskalla asiaa edes etukäteen esittää.
Reply to
Perttu Selin
Loading thread data ...

ElectronDepot website is not affiliated with any of the manufacturers or service providers discussed here. All logos and trade names are the property of their respective owners.